English subtitles

“Me ollaan puolisotilaallinen äänitaidekollektiivi.”

Jossain on valo joka ei sammu

Kielletty alle 12-vuotiailta Sisältää väkivaltaa Voi aiheuttaa ahdistusta
Ohjaus Lauri-Matti Parppei
Käsikirjoitus Lauri-Matti Parppei
Pääosissa Samuel Kujala, Anna Kauno, Camille Auer, Kaisa Koskenkorva, Mari Rantasila, Jarkko Pajunen
Kesto 1h 50min
Lajityyppi draama
Kieli suomi
Tekstitys englanti

Cannesissa ensi-iltansa saaneessa, taiteen ja yhteisen tekemisen merkityksellisyyttä käsittelevässä Jossain on valo joka ei sammu -elokuvassa romahduksen kokenut ammattihuilisti palaa lapsuudenkotiinsa Raumalle. Hän tapaa vanhan koulukaverinsa ja he alkavat tehdä omalaatuista musiikkia, jota kukaan ei tiennyt haluavansa kuulla. Aiemmin virheettömyyteen pyrkinyt huilisti alkaa löytää lohtua kummallisista äänistä ja erikoisesta ystävyydestä.

IMDB:
6,4
“Toivon, että Jossain on valo joka ei sammu on elokuva, jonka maailmassa kaikki saavat olla hetken sellaisia kuin ovat – ja toteuttaa itseään niin hulluilla tavoilla kuin vain osaavat ja uskaltavat. Elokuva, jonka äärellä voisi tuntea olevansa vähän vähemmän yksinäinen.”
Lauri-Matti Parppei, Elokuvan ohjaaja
Osta liput